Näytetään tekstit, joissa on tunniste perustaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste perustaminen. Näytä kaikki tekstit

tiistai 11. toukokuuta 2021

Ruusupenkki osa 1: Penkin perustaminen

Olen haaveillut ruusupenkistä jo pitkään, mutta aina jokin muu projekti on mennyt haaveen edelle ja ehkä olen ajatellut, etten osaisi kasvattaa ruusuista riittävän hienoja. Viime kesänä päätin tarttua ruusuja piikeistä ja perustaa kaunottarille ihan oman penkin - tilaahan meillä riittää, joten tuumasta toimeen. 

Talven ja kevään aikana selasin kaikki mahdolliset ruusuoppaat ja -nettisivut kerätäkseni tietoa lajikkeista, sommitellakseni yhteensopivia värejä ja varmistaakseni koko kesän kukinnan. Tiedätte ehkä tunteen, kun kaikki näyttää paperilla upealta, vain toteutus puuttuu. Jep, tältä se minullakin näytti vielä huhtikuussa. 

Näkymä etuovelta

Suunnittelin paikkaa auringonsäteiden ja katseiden alle puutarhavajan edustalle. Paikka oli ollut jo vuosia ongelmallinen, sillä siinä ei tuntunut kasvavan oikein mikään järkevä tai kaunis. Ruusuille olikin tarkoitus rakentaa kunnon kohopenkki, jotta maan saa muokattua sopivaksi. 


Kaivuri oli toisen työmaan ansiosta pihassa, joten mitäpä sitä sitten käsivoimin kaivelemaan, kun hevosvoimiakin löytyy! Olin suunnitellut ruusupenkistä kauniin puolikuunmuotoisen, romanttishenkisen alueen, mutta heti ensimmäisestä kaivurin kauhan maakosketuksesta lähtien oli selvää, että suunnitelmaa oli paras muuttaa. Siispä lopulta ruusupenkin muodoksi asettautui siisti ja käytännöllinen suorakulmio. Ei hassumpi, totesin, ja sopihan se puutarhavajankin konstailemattomaan muotoon. 


Ruusupenkin perustuksia tehtäessä on hyvä muistaa, että ruusuilla tulee olla riittävän syvä multatila. Tästä penkistä oli tarkoituskin tehdä kohopenkki, joten maata kaivettiin 20-30 cm verran ja saman verran tuli maata päälle. 


Meidän puutarhassa ei tehdä juuri minkäänlaisia kaivauksia tai perustuksia ilman linjalankaa, puukkosahaa, mittanauhaa ja spraymaalia. Nämä työkalut matkassa (peruskalujen lisäksi tietenkin) on perustettu kivikäytävät, kasvimaat ja kukkapenkit vuosien varrella. Vuosittain kanttauksia rajataan uudelleen puukkosahalla ja avot, kiemurteleva rajaus on taas parturoitu suoraksi.


Minä olen vähän suurpiirteisempi ja piirtelen laveammalla siveltimellä, mies puolestaan on millintarkka rakentaja ja perustaja. Näillä ominaisuuksilla ollaan saatu aika paljon aikaan - vaikka isossa puutarhassa ei aina siltä näytäkään. 

Joka kevät (viimeiset 10 vuotta) mielissä ja listoilla on ainakin sata projektia, ideaa, suunnitelmaa ja haavetta, joista noin kymmenesosa toteutuu. Ja lähes jokaisen kesäloman aikana todetaan taas, että mitä hullua, kuka viettää lomansa puhkuen kivien, sepelikasojen ja kuorikatteiden keskellä! Mutta koskaan ei ole vielä tuntunut siltä, ettei olisi kannattanut aloittakaan. Sen verran hyvää fiilistä ja iloa tämä harrastus näköjään tuottaa. 

Seuraavassa päivityksessä on jo vähän enemmän kauneutta maassa, kun ruusut pääsevät uuteen kotiinsa ja saavat katteet päälle. Ehkä joskus saan päivittää myös upeat kukkaloistot tänne blogiin! 


 






lauantai 19. toukokuuta 2018

Puutarhan alkutaipaleella

Omassa puutarhassa moni asia tuntuu keskeneräiseltä ja varsinkin isossa puutarhassa moni nurkka on ihan oikeastikin vaiheessa. Meidän piha on yli kymmenen vuotta vanha. Alkuvuosina pienen vauvan kanssa puutarhahommat tuntuivat vielä varsin kaukaisilta - vielä ei ollut puutarhahulluus iskenyt. Pikkuhiljaa jalkauduin yhä enemmän ja useammin pihaan ja ideat ja haaveet alkoivat vallata yhä enemmän mieltä.

Lasten myötä aloin itsekin tutkia pihaa uteliailla silmillä, ja miehen kanssa suunniteltiin ja toteutettiin paljon kaikenlaista. Ne ideat ja neronleimaukset vain yltyivät ja lisääntyivät. Kesäillat olivat aivan ihanaa aikaa, kun lapset olivat jo nukkumassa ja meillä ideoita lenteli terassilla istuskellessa.

Nyt lähinnä naurattaa ne suloiset pienet kukkapenkit, joita ensimmäisinä halusin puutarhaan. Melko pian kuitenkin tajusin, että isolla pihalla kaikki pitää olla ISOA. Metri kertaa metri ei näytä miltään - paitsi jos ikeamainen kuutioajattelu on otettu käyttöön.

Onneksi on upeita puutarhakirjoja (niistä parhaista myöhemmin lisää) ja netin valtava ideapankki, joiden avulla löysimme paljon hyviä vinkkejä ja tietoa. Siinä samalla sitten opin latinankielisiä nimiä sekä tuntemaan perennojen ja pensaiden eri lajikkeita.

Tästä lähdettiin liikkeelle keväällä 2005. Nyt tuntuu lohduttomalta näyltä, mutta silloin sitä ei onneksi ymmärtänyt hirvitellä. 

Tälläkin paikalla on nyt mainio piharakennus ja aktiivinen pihatyöalue. 

Mistä te lähditte liikkeelle omassa puutarhassanne? Mistä saitte ideoita ja tietoa? Vinkkaa ja kerro omia kokemuksia, sillä jokainen puutarha on erilainen!